3.6.2010

Mongozo Banana Exotic Beer


   Banaaniolutta? Kaikenkokenut parivaljakkomme oli sormi suussa, kun hyllyltä bongattiin sikahintainen Reilun kaupan banaaneista valmistettu olut. Pikkupullo maksaa yli 3,50 euroa, mutta "reirun miähen" maineessa oleva Mace päätti uhrautua hyvän asian edestä. Niinpä Belgiassa valmistettu juoma päätyi kauppakassiin.

Jännittyneen tunnelman vallitessa pullo kotona avattiin. Makea banaanin tuoksu leijaili pullonsuusta nenään, ei sinänsä paha, mutta oluesta se ei kyllä muistuttanut. Eikä muistuttanut makukaan. Parin kulauksen jälkeen aistittava makeanäitelä jälkimaku tökkii pahasti. Tämäkö olutta? Juoma on sanalla sanoen kammottavaa, sitä ei meinaa lopulta saada edes alas. Yksimielinen tuomio oli, että Mongozo on pahinta tähän asti testatuista, vaikka maku ei sinänsä ole edes kovin voimakas. Mutta normaali-ihminen ei vain pysty yhdistämään makeaa banaania ja olutta. Siiderinä juoman olisi vielä jotenkin voinut ymmärtää.

Pullo saatiin juotua loppuun, koska kallista ainetta ei voi viemäriinkään heittää. Päälle otettiin nopeasti saunajuomaksi varattua Pirkka Lageria, että paha maku saatiin suusta.

Mace ihmetteli aivan tosissaan, kuka kumma tällaista juomaa juo ja ostaa? Voiko pelkkä kaupan reiluus olla tarpeeksi suuri valtti, että pulloon voidaan tuottaa tämmöistä kuraa ja vielä saada homma kannattamaan? Sori vaan, mutta me pysymme jatkossa ihan epäreilun kaupan tuotoksissa. Tämä olut on kamalaa. En panisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.